Yhä useammin työntekijät ja esimiehet kysyvät itseltään mitä minä haluan työltäni, mitkä ovat minun tavoitteitani työssä ja työn tekemisessä, mitä on hyvä työ, koenko työssäni hyvinvointia? Olenko tällä alalla vielä vuoden, kahden tai kymmenen vuoden kuluttua? Korona-aika on varmasti vahvistanut näitä ajatuksia, eritoten sotealalla ja varhaiskasvatuksessa.
Näissä tavallisen kuntalaisen historian tärkeimmissä vaaleissa yhtenä tärkeänä kokonaisuutena on se, miten henkilöstön asiat siinä hoidetaan. Keskiössä on oltava henkilöstön työhyvinvointi, riittävä resurssointi, palkkaukseen liittyvien epäkohtien  korjaaminen, työolojen parantaminen ja  henkilöstön vaikuttamismahdollisuuksien turvaaminen. Myös johtamiseen on panostettava ja varmistettava, että hoitotyötä johtavat hoitotyön korkeakoulutetut, hoitotyön johtajat. 

Työ ei ole ollut pitkään aikaan itseisarvo sinällään. Työltä halutaan haastavuutta, onnistumisten ja tyytyväisyyden kokemuksia, viihtymistäkin. Ehdottomasti työltä edellytetään kohtuullista toimeentuloa, mutta työn merkityksellisyydelläkin on tärkeä osa, samoin johtamiskulttuurilla. Hyvä ja vuorovaikutuksellinen työyhteisö taas tukee henkistä ja sosiaalista hyvinvointia. Työntekijöiden on myös päästävä vaikuttamaan työhönsä ja työn sisältöihin.

Työhyvinvointi ei ole vain sairauksien ja oireiden puuttumista, se on myös työnimua, työssä onnistumista ja sitä, että onnistumiselle on luotu parhaat mahdolliset edellytykset. Työtä on voitava tehdä turvallisesti, terveellisesti ja tuottavasti. Työtä on myös saatava tehdä hyvin johdetussa ja hyvin koulutetussa organisaatiossa. Ja vieläpä niin, että kaikki kokevat työn mielekkääksi ja niin, että työ tukee muuta elämää ja päinvastoin.

Kevan mukaan voimavaratekijöinä työelämässä ponnahtavat esille muutosten kohtaamisen vahvuudet, uusien haasteiden vastaanottokyky, työilmapiiri, oikeudenmukaisuuden tunne, itsensä toteuttamisen mahdollisuus, motivoiva johtaminen ja tasa-arvoisuus. Näistä syntyy vahva coctail pohjaksi työhyvinvoinnille ja työssäjaksamisen tukemiselle.

Kuormitusta ei kuitenkaan saada kokonaan kitkettyä pois. Jälleen kerran, korona-aika on tuonut ylimääräistä, henkistä ja fyysistä, kuormitusta niin julkiselle kuin yksityiselle työntekijäsektorille. Suurin kuormitus on kohdistunut sotealalle, varhaiskasvatukseen ja opetukseen. Työtä on liian paljon, aikaa ei ole aina riittävästi työn tekemiseen parhaalla mahdollisella tavalla, suojavarusteiden käyttö, rajoitukset, valtaisat digiloikat, henkilöstön riittävyys ja osaaminen, valmiuslaki sekä muu eettinen kuormitus ovat kuormittaneet ja osin katkaisseet kamelin selkiä. Näillä aloilla ollaan jo valmiiksi kuormittavien asioiden äärellä; väkivallan uhka, epäasiallinen kohtelu, vuoro- ja yötyö, jatkuva valppaanaolo, yksintyöskentely, haastavat vuorovaikutustilanteet, työn vastuullisuus, jatkuvat keskeytykset, melu, asiakkaiden kotona tehtävä työ, liikenteessä pendelöinti jne. ovat varsin tuttuja ilmiöitä alan ihmisille.

Psykologisen turvallisuuden tarve tulee työelämässä korostumaan. Työelämä muuttuu, teknologia harppoo eteenpäin, globaalit uhat tulevat olemaan osa arkea ja ne ovat aina yhä ennakoimattomampia. Työntekijöiden ja koko organisaation on oltava muutosvalmiina uhkien kurkistellessa milloin minkäkin nurkan takana, mutta myös siksi, että työurat tulevat olemaan entistä moninaisempia, monimuotoisempia ja osaamista on jatkuvasti päivitettävä. Toivon mukaan joustavasti ja työntekijälähtöisesti, jottei osaamisen ja asioiden hallitsemisen päivittäminen itsessään kuormittaisi työntekijöitä ja esimiehiä entisestään.

Ilmastomuutokseltakaan emme voi ummistaa silmiämme. Se muuttaa luontoa, ympäristöämme ja tapaa tehdä työtä. Ilmastomuutos vaikuttaa ihmisen työkykyyn, työn turvallisuuteen ja työn tekemisen mahdollisuuksiin.

Työelämä ikääntyy. Työelämässä tulee olemaan enemmän ikääntyneempiä työntekijöitä kuin nuoria. Tähän liittyy myös työvoiman saatavuuskysymys: kuinka työuria saataisiin jatkettua, jotta alalla kuin alalla riittäisi osaavaa työvoimaa. Nyt viimeistään on mietittävä työntekijöiden työkokemuksen todellista, käypää arvoa, kokemuksen arvostamista ja kuinka sitä voitaisiin käyttää hyödyksi entistä paremmin. Tulevaisuuden työpaikkojen rikkaus ovat eri-ikäiset, erilaisista taustoista tulevat ja työkyvyltään erilaiset työntekijät. Tämä vaatii kaikilta sietokykyä, joustavuutta, ennakkoluulottomuutta ja yksilöllisiä ratkaisuja.

Inhimillisyyttä ja hienotunteisuutta ei ole koskaan liikaa, ei työelämässäkään. Resilienssiä, sitä muutosten kohtaamisen supervoimaa, tarvitsemme myös. Mutta resilienssin ja joustamisen vastapainoksi tarvitsemme vastaantuloa myös päättäjiltä ja organisaatioiden johtajilta, liittyipä se sitten palkkaukseen, työolojen petraamiseen, työympäristöön tai turvallisuuteen.
Soteuudistuksen onnistumisen turvaavat sotealantyöntekijät. Hyvin resurssoitu ja motivoitunut henkilöstä takaa  win-win tilanteen , kaikki voittavat.