Sarvet mun päähäni kasvaa!

Työvoimaennusteet sotealalla, varhaiskasvatuksessa ja opetusalalla näyttävät yhä synkemmiltä. Seuraukset, erityisesti sotealalla ovat vakavia ja syventävät pulaa entisestään. Eikä paranna pito- eikä vetovoimaa alalle, vaikka ala sinällään on merkityksellistä ja jossa tutkimuksienkin mukaan työntekijät kokevat tekevänsä monipuolista ja paljon antavaa työtä. Mutta, joka vaikka  antaa paljon, se myös ottaa tekijöiltään paljon. Jaksamista, aikaa perheeltä ja vapaa-ajalta ja jossa ei elämäänsä voi suunnitella eteenpäin kuin muutamia viikkoja kerrallaan. 

Hoitajavaje näkyy myös hoitoa tarvitseville kasvavina hoitojonoina, päivystysruuhkina, osastosulkuina, leikkauksien peruutuksina ja vanhusten huollon kurjistumisena. Eläköitymistahti, alalta pois siirtymiset ja muihin maihin töihin pestautumiset pahentavat pulaa tekijöistä, jossa jo tällä hetkellä tarvittaisiin sairaanhoitajia ja lähihoitajia n. 25.000  heti töihin. Kun tähän lasketaan  päälle sosiaalityöntekijä- ja psykologipula sekä opetusalan tekijöiden pula ynnä  varhaiskasvatus- , kuntoutus- ja muut ihmisten terveyteen, hyvinvointiin, kuntoutumiseen  ja ikääntymiseen liittyvät ammatit puhutaan jo liki 40.000 työntekijän vajeesta. 
Mutta mitäpä aiotaan tehdä, jotta tilanteeseen saataisiin korjausta? Olemme siirtyneet hyvinvointialueille, jossa on ne leveämmät hartiat ja jossa tavoitteena on lisätä hyvinvointia ja tasa- laatuisuutta kullekin alueelle. Hyvä niin, ja siihen pyritään. Mutta kuinka saamme niitä tekijöitä luomaan hyvinvointia ja tasa-laatua ja palveluiden parantumista. Palkkausasia on se kuuluisa kuuma peruna, jota tuntuu olevan niin kovin vaikea ottaa käyttöön, niinkuin tehdään monilla muilla aloilla, jossa puutetta tekijöistä on. Hälytysrahojen kanssa pihistellään ja ei olla valmiita maksamaan esimerkiksi siitä, että työntekijä jatkaa hoitotoimenpidettä, vaikka työaika on päättynyt. Tai että oltaisiin valmiita maksamaan siitä, että alalle on luotu tilanne, jossa työtaistelutoimenpiteitä rajoitetaan, käyttäen pakkolakimenettelyä. Jossa työtekijät ollaan valmiina velvoittamaan työhön eläkkeeltäkin.

Seuraavalla hallituskaudella on tehtävä riittävän laajoja toimenpiteitä, luotava riittäviä resursseja ja muita rivakoita toimia tilanteen parantamiseksi. Hallitus ei ole työmarkkinaneuvottelujen osapuoli, mutta pakkolakeja säätämällä se on sellaiseksi itsensä asemoinut. Seuraavalla hallituskaudella on otettava sote, vaka ja opetusala keskiöön ja järeämmin haltuun  ja työkyvyn ylläpitämisen, työkykyjohtamisen ja alan pito- ja vetovoiman parantamisen osaksi talous- , työllisyys - ja sosiaalipolitiikkaa. Em. aloista huolehtiminen on oltava politiikan ytimessä. Jos haluamme olla edelleen sivistynyt, humaani ja taa- arvoinen hyvinvointivaltio. Keppi ei auta, on kaivettava porkkanapussi  esille.